Austertana Shamanic Nature Retreat 2025

Olin ohjaamassa meditaatiota Pohjois-Norjassa viikon mittaisella retriitillä, joka järjestettiin nyt toista kertaa. Matkasimme Jyväskylästä Jäämeren rannalle Austertanaan autolla kaksi päivää. Rovaniemellä yövyttyämme otimme auton perään kärrysaunan, joka hidasti hieman matkaa, sekä tuplasi bensankulutuksen painonsa vuoksi. Pysähtelimme matkan varrella useaan otteeseen, söimme eväitä ja kävimme uimassa, sillä lämpöä oli Suomen puolella lähemmäs 30 astetta. Perille saavuttuamme lepäsimme paljon, söimme paikallisista aineksista valmistettua ruokaa, mm. poronlihaa, sekä järjestelimme paikkoja retriitille saapuvia osallistujia varten.

Vuoret ovat täynnä kvartsia, mikä tuntuu vaikuttavan paikan energiaan, ja olikin uskomatonta miten rauhalliseksi siellä olonsa voi tuntea, sekä unet olivat pitempiä ja syvempiä kuin kotona tai edes mökillä nukkuessa. Ennen reissua olin tuntenut hieman uupumusta, mutta sain onneksi keskittyä myös itse palautumaan ja prosessoimaan omia asioitani ennen varsinaisen retriitin alkamista. Harjoitin meditaatiota paljon, ja tunteitakin nousi pintaan, sekä olo keveni. Kaikkien saavuttua paikalle pidimme aloituspiirin kodassa eli paikallisittain ilmaistuna laavussa. Päiväohjelmaan kuului joogaa, meditaatiota, vaelluksia luonnossa, luentoja shamanistmista, saunahoitoja, ruokailut, muutama hengitystyöpaja sekä lopuksi päätösbileet.

Ohjaajat retriitillä:
Jungle Svonni – Shamaani, shamanistisen elämäntavan luennoitsija
Roosa Okano – Meditaatio-opas, läsnäoloharjoitukset
Krisztina Jónás – Joogaopettaja, kehon ja mielen yhteyden asiantuntija
Anu Tiinonen – Perinteiset sauna- ja yrttihoidot
Diinu Bouras Ohvo – Shamanistinen ruokaterapia

Majoituimme retriittikeskuksessa, jossa oli huoneita, ja osa porukasta nukkui teltoissa läheisessä metsässä. Myös laavussa pystyi perinteiseen tyyliin yöpymään, nuotion äärellä. Retriitillä mukana oli myös muutama koira. Laskimme, että osallistujia oli kotoisin kahdeksasta eri maasta, kielenä siis käytettiin enimmäkseen englantia, mutta myös keskenämme jutustellessa suomea, ruotsia, norjaa, saamea, hollantia jne. Tunsimme porukkana yhteenkuuluvuutta viikon aikana jaetuista kokemuksista, ajatuksista, tunteista ja keskusteluista. Koimme tärkeäksi luonnon hyvinvoinnin, ja ihmisten tietoisuuden lisääntymisen ja toiminnan harmonisuuden ympäristön kanssa. Opimme paljon shamanistisesta elämäntavasta ja kasvien parantavasta voimasta.

Ohjasin viikon aikana useita erilaisia meditaatiotekniikoita, ajatusten tunnistamisesta ja perustekniikoista luonnolliseen meditaatioon, eli esimerkiksi hiljaiseen istumiseen ja vapaaseen olemiseen. Siinä ei tarvitse keskittyä mihinkään tiettyyn kohteeseen kuten kehon tuntemuksiin, hengitykseen, ääniin tai visuaaliseen objektiin, vaan tärkeintä on tietoisena pysyminen. Teimme sekä myötätunnon meditaatiota että kuolemameditaatiota, ja mukana oli myös intuitiivista ääntä ja liikettä rummun säestyksellä. Meditaatio ei ole pelkästään hiljaa istumista, vaan ohjauksessani tarkoitus on myös pyrkiä tietoiseen läsnäoloon hetkestä hetkeen, tekipä sitten mitä tahansa tai olipa missä tahansa tilanteessa ja hetkessä. Meditaatio voi siis olla elämäntapa. Tällöin meditaatioharjoitusta ei voi enää edes erottaa kaikesta muusta elämästä, vaan koko elämä on yhtä henkistä harjoitusta, saumatonta virtausta ja täydesti läsnä olemista hetkestä hetkeen.

Vuoristo ja sen maaginen luonto oli jo itsessään hyvin parantavan tuntuinen, ja paikassa pääsi hyvin yhteyteen itsensä, toisten ja luonnon kanssa. Hiljaisuus oli aivan erilaista hiljaisuutta kuin missään muualla muistan kokeneeni. Retkeilimme vuorille, ja ihastelimme luonnon monimuotoisuutta, sekä joimme kirkasta vettä suoraan tunturipuroista ja joista. Keräilimme lääkeyrttejä, jotka ovat pohjoisen puhtaassa luonnossa bioenergialtaan täyttä tavaraa. Mukaan lähti myös mm. lapin koivujen tuhkaa. Pääsin rummuttamaan paikallisen artistin säestyksenä, kun hän joikasi hengitystyöpajan yhteydessä. Kaikki aktiviteetit, jooga, meditaatio ja hoidot saivat kehon ja mielen rentoutumaan ja avautumaan. Unet olivat kirkkaita ja symboliikaltaan merkityksellisiä. Ruoka tuntui hyvin ravitsevalle, ja paikallisia arvoja ja elämäntapaa kunnioittavalle.

Reissun jäljiltä koen rakkautta, yhteyttä, kiitollisuutta, sekä vahvistusta omalle polulleni henkisten ja shamanististen asioiden parissa työskentelyyn, ja näiden asioiden jakamiseen eteenpäin.

Tästä on oikein hyvä jatkaa !


Retriitti järjestetään hyvin todennäköisesti ensi vuonna uudelleen.
Jos kiinnostus heräsi, ja haluat lukea lisää tämän vuoden tapahtumasta, tietoa löytyy täältä:

Shamanic Nature Retreat 2025

Kärsimyksen elementtejä

Tunnistatko kärsimyksen elementit omassa kokemusmaailmassasi?

Mikään näistä ei välttämättä ole täysin tiedostettu, eikä myöskään valittua. Nämä mallit ovat usein periytyneet vanhemmilta ja muilta ihmisiltä, eikä kukaan ole siihen syyllinen. Kaikki tekevät parhaansa, niinkuin pystyvät. Mutta voi tulla aika, jolloin nämä kaavat on itsessään kohdattava, ja siitä lähtee transformaatio, kun tunnistaa kärsimyksensä ja katsoo sitä silmästä silmään. Varjojaan kohdatessa on kuitenkin hyvä muistaa lempeys, armollisuus ja rakkaus itseään ja muita kohtaan. Kukaan ei ole täydellinen. Teemme joskus satuttaviakin tekoja, kun reagoimme haavoistamme käsin, mutta sisimmässämme olemme kuitenkin viattomia.

– Tunteiden patoaminen –

Pakenemme, välttelemme, patoamme, tukahdutamme, sivuutamme, projisoimme jne. omia tunteita. Emme uskalla kohdata, tuntea, avautua, olla läsnä. Jäämme esim. hautomaan vihaa, kunnes se kertyy katkeraksi myrkyksi, joka saastuttaa ihmissuhteita, mutta kaikista eniten kantajaansa. Annamme häpeän, pelon, surun tai jonkun muun tunteen alitajuisesti ohjata elämää ja valintoja siksi, että emme halua kohdata sitä ja vapautua siitä. Addiktiot ovat läsnä vahvasti, sillä ne ovat pakenemiskeinoja tunteiden tuntemiselta kehollisesti.

– Häpeään ja pelkoon juuttuminen, sekä itsensä uhraaminen –

Emme uskalla ilmaista itseämme autenttisesti ja olla oma itsemme tai elää omannäköistä elämää, teemme asioita joita oletamme muiden meiltä haluavan. Elämme sellaista elämää, jota emme oikeasti haluaisi, vain tavoitellaksemme muuta, esimerkiksi hyväksyntää ja arvostusta. Tästä seuraa usein suuri pettymys, kun eteen ei tarjoillakaan kaikkea sitä mitä olisi halunnut, sillä itse on seissyt sen kaiken edessä tiedostamattaan. On jättänyt tavoittelematta ja pyytämättä oikeita asioita, ja vain odottanut, että joku toinen huomaisi tai antaisi sen mitä itse tarvitsee ja haluaa.

– Ajatusten uskominen –

Emme tiedosta ajatusten olevan tulkintoja todellisuudesta, vaan otamme ne totuuksina, joiden annamme vaikuttaa elämään ja käytökseen. Esimerkiksi jos ajattelee, että naapuri on kateellinen, ei se tarkoita, että naapuri todellisuudessa olisi kateellinen, vaan se on ajatus, ja pelkkä mielipide, joka pohjautuu omiin tulkintoihin. Ajatukset ovat huteria ja harhaisia, ei niihin kannata liikaa luottaa. Ajatuksiin samaistuminen on hyvin tavallista, mutta siitä on mahdollista vapautua.

– Vastustaminen –

Pohjimmiltaan sanomme EI elämälle. Ajatukset ja uskominen, että jonkin asian, kokemuksen tai tunteen ei pitäisi olla niinkuin se on. Märehtiminen ja valittaminen siitä, että asiat ovat niinkuin ovat. ”Vanhempien olisi pitänyt rakastaa minua enemmän.”, ”Minun pitäisi olla laihempi.”, ”Miksi en ole onnellisempi? En haluaisi olla surullinen.”, ”Ulkona ei pitäisi sataa tänään vettä, kun minulla on vapaapäivä.” Se, että psykologisesti vastustaa jotakin, mikä tapahtuu, ei muuta sitä asiaa, vaan aiheuttaa vain kärsimystä.

– Itsensä liian vakavasti ottaminen ja itsekeskeisyys –

Kuvittelemme olevamme elämän päähenkilö, jolloin kaikki pyörii oman navan ympärillä, ja jos asiat eivät mene haluamallamme tavalla, koemme olevamme onnettomia. Omat pienetkin ongelmat ja asiat asetetaan ajatuksissa hyvin merkittävään asemaan, eikä nähdä mitä ympärillä tapahtuu, kuinka kaikki on yhtä suurta kokonaisuutta.

– Tuomitseminen, syyttäminen ja uhriutuminen –

Jaottelemme asiat hyviksi ja pahoiksi, ja joka käänteessä tuomitsemme itseämme ja muita. Syyllisyydessä kieriminen, ja syyllisyyden projisoiminen. Vika löytyy tietysti aina jostain toisaalta, kuin itsestä, jolloin työnnämme vastuun ulkopuolelle. Silloin voi omasta poterostaan käsin valittaa kuinka koko maailma on itseä vastaan, ja kuinka muut ihmiset toimivat typerästi, ottamatta itse yhtään askelta eteenpäin tai asettumatta haavoittuvaiseksi.

– Kontrolli –

Kuvittelemme olevamme kontrollissa, kontrolloivamme elämää, ja yritämme pitää tiukasti kiinni siitä tunteesta, että kaikki on hallinnassa. Melko helposti tuo kokemus voi kuitenkin romahtaa, ja lähes väistämättä tapahtuu jotain (esimerkiksi ero, läheisen kuolema, synnytys, sairastuminen, sota, luonnon katastrofi, talouslama jne.), jonka myötä tajuaa, ettei todellisuudessa voi kontrolloida elämän kulkua. Kontrollointiin liittyy neurottisuus, pakkomielteiset tavat ja myös muiden ihmisten kontrollointi. Kontrollointi on kytköksissä pelkoon.

– Ajassa eläminen –

Ajatuksissa projisoimme menneisyyden ja tulevaisuuden, ja huomio pysyy ajatuksissa, jottei tarvitsisi kokea tätä hetkeä. Muistelemme menneitä myönteisesti tai kielteisesti, jopa vuosien tai vuosikymmenten takaisia tarinoita elämästämme. Stressaamme tulevia tapahtumia ja niiden kulkua, jotka ovat täysin kuvitteellisia, pelkkiä ajatuksia, ja pahimmillaan kauhuskenaarioita. Yleensä tässä hetkessä kehollisesti tuntuu jokin tunne, jonka kanssa ei halua olla läsnä. On helpompi kuvitella jokin tulevaisuuden mielikuva, jossa kaikki on paremmin, haaveilla ja haluta. Menneisyyden muistot ja tulevaisuuden mielikuvat ovat kuitenkin kangastuksia, eivät tätä ilmielävää todellisuutta.

Nämä listassa olevat asiat tulivat ensimmäisenä mieleen, mutta varmasti monia muitakin elementtejä löytyy.

Kaikkien näiden voittamiseen avaimena on kohtaaminen. Meditaation, kirjoittamisen, puhumisen, tuntemisen ja ilmaisun kautta voi lähestyä kaikenlaisia puoliaan ja asioitaan. Asioiden tarkastelu voi vaatia pelkästään huomion. Että lakkaa pakenemasta, selittämästä, torjumasta. Istuu alas ja tarkastelee asioita, ajatuksia ja tunteita lähemmin. Mistä nämä koostuvat, mitä siihen kuuluu, mitä havaitsen suoraan? Tuomitsematta, analysoimatta ajatuksilla, yrittämättä ratkaista. Rakkaudellinen huomio ja tietoisuus riittää, jotta nämä solmut voivat purkaa itsensä. Lakkaa valehtelemasta itselleen ja antautuu kokemaan ja tuntemaan. Ei hylkää tai tuomitse itseään, vaan armollisuudella ja hyväksynnällä rakastaa auki nämä solmut.

Kristustietoisuus

Puhdas valo ja rakkaus, joka sisältää kaiken pimeyden.

Kristustietoisuus avautuu kun sydän murtuu auki, ja tapahtuu täydellinen antautuminen, yhteyteen, ykseyteen, jossa dualismin harhat häviävät. Tietoisuus oivaltaa jumalallisuutensa, eikä erillisyyttä ole. Ei ole hyvää tai pahaa, syntymää tai kuolemaa, ei pelkoa, tuomintaa tai epäilystä. Ei tavoittelua, tavoittelijaa tai tavoiteltavaa. Puhdas valo ja rakkaus, joka sisältää kaiken pimeyden. Transsendenssi, joka murtaa kaikki käsitteet, selitykset, kokemuksetkin. Ulkopuolen, sisäpuolen, kokijan, koettavan, tyhjyyden, kaikkeuden, olevaisen, olemattoman.

Ja tämä on aina tässä, tavoitettavissa, ei matkojen päässä, ei kuvitteellisessa ajassa tai paikassa. Sanat vain osoittavat tähän, ei tule juuttua sanoihin ja merkityksiin. Voin puhua Jumalasta tai Jeesuksesta, kaikki kaikkeuden ilmentymiä, eikä sen tarvitse liittyä uskoon tai uskomuksiin. Luottamus on eri kuin usko. Uskolla tarkoitan ajatuksellisia rakennelmia, ismejä, kuvitelmia. Luottamus on tietämättömyydessä ja täydellisessä antautumisessa, jopa kaikkein pahimpien pelkojen edessä.

Mitä syvemmälle varjoihin ja pimeyteen näemme, sitä kirkkaammin loistaa valomme. ❤️‍🔥🕊🌟

Muutos tapahtuu niin yksilötasolla kuin kollektiivisestisesti

Me yksilöt olemme yhdessä yhteiskunta, emme ole erillisiä toisistamme tai ympäristöstämme.

Vaikka yhteiskunnallisia rakenteita ja vallitsevia arvoja ei voi hetkessä muuttaa, muutosta tapahtuu silti meissä yksilöissä, ruohonjuuritasolla. Vaikka terapia tai muut palvelut ei korjaa näitä suurempia ongelmia, silti kaikki se työ, jonka itsemme kanssa teemme, vaikuttaa kokonaisuuteen. Me yksilöt olemme yhdessä yhteiskunta. Ja jokaisen arvot, toimintatavat, läsnäolo, toistemme kohtaaminen ja miten kohtelemme itseämme, toisiamme ja luontoa ympärillämme, vaikuttaa. Pienistä puroista tulee joki.

Olen havainnoinut kasvavaa pahoinvointia yhteiskunnassa, ja se on tärkeää huomata, kuinka olemme ympäristön kanssa erottamattomasti yhtä. Emme voi tuhota elinympäristöä ja kohdella itseämme ja toisiamme kuin koneiston osasia, joiden täytyy kiihtyvässä tahdissa suorittaa talouskasvun vaatimuksiin perustuvaa työelämää, ilman että se vaikuttaisi meihin syvästi. On aika herätä itse luomistamme harhoista. Kapitalismi ja jatkuvaan kasvuun perustuva talousjärjestelmä ei ole välttämättömyys. Ylikulutus ja kestämätön tavaroiden tuotanto ei ole välttämättömyys. Kahdeksan tunnin työpäivä, tai moni muukaan normina tai totuutena pidetty yhteinen pelisääntö (rangaistusten uhalla) ei ole välttämättömyys. Me teemme tämän kaiken itsellemme, ei meitä pakoteta, vaikka järjestelmistä ja yhteiskuntarakenteista olemmekin tehneet varsin monimutkaisia.

On herättävä ensin henkilökohtaisella tasolla, jotta voisi toimia siitä uudesta laajemmasta tietoisuudesta käsin, ja siten myös vaikuttaa ympärilleen. Jos vallassa on ihmisiä, jotka toimivat itsekkäistä ja kapeista näkökulmista käsin, näkemättä metsää puilta, kuinka nämä suuret rakenteet voisivat muuttua?

Voimme kuitenkin miettiä, mitkä kaikki asiat omassa elämässä ja lähipiirissä ovat sellaisia, joihin voi vaikuttaa. Täytyy nähdä kokonaisuus, mutta myös yksityiskohdat, joilla on merkitystä. Mihin keskitymme, mihin suuntaamme energiaamme, se kasvaa ja voimistuu. Sen lisäksi, että tarkastelemme ja yritämme ratkaista vanhoja ongelmia, on suunnattava energiaa uusiin mahdollisuuksiin. Siihen, mikä tuntuu intuitiivisesti, sydämessä oikealta.

Läsnäolosta ja sisäisestä rauhasta käsin ihmisen toiminta on hyvin erilaista, kuin jos on mielen, ajatusten, ongelmien ja identiteettien jatkuvassa pyörityksessä ja siitä käsin lähtee ratkaisuja tekemään. Kun mieli hiljenee, saattaa suunta selvitäkin kuin itsestään.

Jotta suurempaa muutosta voisi tapahtua, on kohdattava todellisuus, ja kohdattava kärsimys ja itse aiheuttamamme vahingot. Emme voi ummistaa enää silmiämme ja paeta todellisuutta. Mutta tästä tunnustamisesta lähtee parantuminen, ja aito motivaatio tehdä asioille jotain. Niin yksilötasolla kuin kollektiivisestikin.

Traumat ja varjotyö

Ihmisyyden pimeys ei enää pelota tai hallitse meitä, kun tulemme tietoisiksi omista varjoistamme.

Trauma on käsittelemätöntä, keho-mieli-systeemiin jäänyttä tunne-energiaa, joka ilmenee mm. kehollisina tuntemuksina, tunteina, hermostollisena reaktiona, toistuvina ajatuksina, uskomuksina, muistoina, käytösmalleina, addiktioina, selviytymismekanismeina. Trauma voi triggeröityä esille tietyissä tilanteissa, jotka muistuttavat siitä.

Trauma ei ole pelkästään yksittäisen järkyttävän tapahtuman, kuten onnettomuuden tai koetun väkivaltatilanteen seurausta. Trauma voi syntyä pienistäkin asioista tai toistuvan vaille jäämisen kokemuksen seurauksena. Toisaalta, vaikeistakaan kokemuksista ei välttämättä jää traumaa, jos kokemukseen liittyvät tunteet saadaan tunnettua, käsiteltyä ja purettua turvallisessa ympäristössä. Trauma syntyy siis siitä, kun jokin tunnekokemus on ollut liian suuri ja vaikea käsiteltäväksi, minkä takia se on jouduttu torjumaan pois tietoisuudesta. Kaikilla ihmisillä on jonkinasteisia käsittelemättä jääneitä tunteita. En ole tavannut yhtäkään ihmisitä, tai edes kuullut sellaisesta, jolla ei olisi ollenkaan traumoja. Asiasta ei tarvitse siis tehdä suurta mörköä, vaan siihen voi suhtautua aivan tavallisena, ihmisyyteen ja elämään kuuluvana seikkana. Asiaa ei tarvitse myöskään piilotella tai hävetä, vaan kaikilla on mahdollisuus kohdata se, ja vapautua sen haitallisista vaikutuksista.

Lapsuudessa traumoja syntyy helposti, koska aivomme eivät ole vielä niin kehittyneitä, että osaisimme yksin käsitellä tunteita turvallisesti. Tunnekokemukset voivat tuntua voimakkailta ja pelottavilta. Meillä ei välttämättä ole suurien tunteiden keskellä ketään turvallista, rakkaudellisesti läsnäolevaa aikuista tukena ja kohtaamassa tunteita kanssamme. Tällöin saatamme alkaa työntää tunteita tajunnasta alitajuntaan, ja käyttää monenlaisia selviytymismekanismeja ja defenssejä, jotta pärjäisimme ja pysyisimme toimintakykyisenä arjessa. Peilaamme aikuisilta heidän kykyään olla läsnä omille tunteilleen, ja usein aikuisetkaan eivät sitä täysin osaa, koska hekin ovat oppineet tukahduttamaan, välttelemään ja projisoimaan tunteitaan. Keho-mieli on viisas, ja defensseilläkin on paikkansa, mutta myöhemmin elämässä ne saattavat alkaa kääntyä itseämme ja muita vastaan. Traumat voivat aiheuttaa voimakkaita reaktioita, esimerkiksi yhtäkkistä selittämätöntä surua, pelkoa tai vihaa tietyissä tilanteissa, taistele-pakene-reaktioita ja lamaantumista. Ihminen saattaa ikäänkuin menettää hallinnan ja reagoida haitallisilla tavoilla toisia ihmisiä tai itseään kohtaan. Opittujen defenssimekanismien, reaktioiden ja haitallisen käyttäytymisen seurauksena trauma voi siirtyä sukupolvelta toiselle. On myös tutkittu, että äidin ja isän stressi voi vaikuttaa raskauden aikana, ja löydetty viitteitä jopa siitä, että vanhempien varhaislapsuuden aikainen stressi voisi siirtyä geneettisesti ja vaikuttaa sikiön kehitykseen. Tällöin puhutaan ylisukupolvisista traumoista. On myös kansallisia traumoja, ja esimerkiksi sotien vaikutukset kantavat pitkälle.

Piilevään traumaan voi liittyä kärsimyksen kierre, itsetuhoisuutta, ihmissuhdeongelmia, paheneva addiktio, huonot elämäntavat ja sairastuminen, vaikeudet työelämässä, mielenterveysongelmat, jatkuva masennus, ahdistus ja väsymys tai ylivirttyneisyys ja uniongelmat. Hyvin monien psyykkisten ja fyysisten ongelmien taustalla on siis traumoja. Traumat haluavat tulla kohdatuiksi, ja ne usein saavatkin ihmisen käyttäytymään kaavamaisesti ja toistamaan tiettyjä malleja elämässään, jotka nostavat vaikeita tunnekokemuksia uudelleen ja uudelleen. Nämä mallit voivat olla alitajuisia, kunnes niitä alkaa tunnistaa, ja huomata, milloin reagoi voimakkaasti, tai mitkä teemat ja tilanteet omassa elämässä toistuvat. Traumatunne voi tajuntaan noustessaan sisältää voimaksta kehollista tuntemusta ja kipua, ajatuksia ja mielikuvia, sekä muistoja, jopa valokuvantarkkoja. Joskus taas se voi olla jatkuvana olotilana häilyvää epämääräistä tunnetta, jota on vaikea edes nimetä, ja joka ei sisällä ollenkaan muistikuvia. Kenties jotkut tunteet ovat tapahtuessaan olleet niin varhaisia, että keho muistaa ne, vaikkei mieli olekaan vielä pystynyt tallentamaan muistikuvia. Traumatisoituneille ihmisille kokemusten, tunteiden ja identiteettien pirstaloituminen on myös tavallista, kun osa omasta kokemuksesta on jouduttu torjumaan. Ihmisen identiteetti voi myös rakentua traumojen ympärille. Traumat vaikuttavat läpi elämän ja siirtyvät edelleen omille lapsille, jos niitä ei itse kohtaa ja pura systeemistään.

Terapiassa käsitellään traumoja ja puhutaan niistä, mutta vielä tärkeämpää on tuntea tuntematta jääneet tunteet. Todellista parantumista alkaa tapahtua, kun tunnekokemukset koetaan kehollisesti läpi, rakkaudellisen läsnäolon, hyväksynnän ja myötätunnon kanssa. Tunteisiin, kokemuksiin ja identiteettiin liittyvien uskomusten läpi täytyy myös nähdä, jotta niiden voima lakkaisi vaikuttamasta. Varjotyöksi kutsutaan tätä työskentelyä, jossa kohdataan alitajunnasta tajuntaan nousevia osia itsestä, varjoja, jotka ovat olleet piilossa ja vääristäneet kokemustamme. Varjot saattavat olla identiteettejä, käytösmalleja ja tunteita, joita on vaikea kohdata. Pintaan voi tulla syvää syyllisyyttä, häpeää, inhoa, vihaa, surua ja pelkoa. Saatamme joutua katsomaan itseämme silmästä silmään, ja nähdä, kuinka itse olemme osallisina kärsimykseen. Tietoiseksi tuleminen omista varjoistaan on kuitenkin parasta, mitä voi tehdä, vaikka se sattuukin. Jos varjot ovat tiedostamattomia, ne kuitenkin vaikuttavat jatkuvasti alitajuisesti, ja voivat olla todella vaarallisiakin tuhovoimassaan, kun käyttäydymme niiden ohjaamina. Ihminen, joka on tehnyt varjotyötä, ja kohdannut oman pimeytensä, ei projisoi sitä ulkopuolelleen. Hän ymmärtää sen luonteen, on hyväksynyt kaikki osat itsessään. Ihminen tiedostaa pimeytensä, eikä siksi ole enää sen vallassa, vaan vapaa siitä.

Varjotyön tekeminen ei vaadi välttämättä kuin pysähtymistä, ja hiljentymistä itsensä äärelle. Kun karsii kaikenlaiset ärsykkeet pois, istuu hiljaa meditaatiossa, alkaa pintaan nousta kaikkea sitä, mikä on pysynyt pois tietoisuudesta jatkuvan muihin asioihin keskittymisen, ärsyketulvan ja harhautuksen takia. Mielen defenssimekanismit saattavat kuitenkin olla niin voimakkaita, ja tunteita on saatettu paeta ja sivuuttaa niin kauan, että pysähtyminen ja tunteiden kohtaaminen voi tuntua lähes mahdottomalta. Onneksi tähän on avuksi monia vaihtoehtoja, eikä yksin tarvitse jäädä. Monet käyvät retriiteillä ja paikoissa, joissa hiljentyminen on helpompaa. Usein hiljentymiselle ja varjotyölle luotu tila, ja toisten ihmisten tuki auttaa prosessissa. Terapiassa voi tapahtua samaa, mutta olen itse huomannut, että sen tueksi kannattaa myös hyödyntää menetelmiä, jotka pureutuvat vielä syvemmin alitajunnan kanssa työskentelyyn ja suoraan keholliseen tuntemiseen. Menetelmiä, joita itse olen hyödyntänyt omassa prosessissani, on mm. TRE (trauma release exercise), tantra, meditaatio, jooga, hengitysharjoitukset, intuitiivinen liike, laulu ja rummutus, itsereflektio ja mietiskely, luova kirjoittaminen, psykedeelit jne.

Traumojen käsittelyssä tärkeintä on aluksi turvan luominen, jotta kunnollista parantumista voisi tapahtua. Hermostolle voi myös olla raskasta kohdata paljon kerralla, joten voi opetella myös säätelykeinoja, palautumista ja maadoittumista, ettei uppoa liian syvälle. Ihmisen keho-mieli on kuitenkin viisas, ja kykenee parantamaan itseään, kun sille antaa tilaa, ja se käsittelee sen verran kun kykenee hetkessä. Monilla traumat ovat tulleet kokemuksista, joissa ihmissuhteissa toistuvasti luottamus, turva ja autenttisuus on jollain tapaa rikottu tai kadotettu, ja siksi olennaista työskentelyssä on näihin asioihin keskittyminen. On tärkeää, että terapeutti, kumppani, tai kuka hyvänsä ihminen, joka on tukena prosessissa, pitää itsensä läsnäolevana, tasapainossa ja maadoittuneena, eli luottamuksen arvoisena hetkestä hetkeen.

Työskentely ihmisten kanssa on aina kokonaisvaltaista, oli kyseessä sitten hierontahoito tai henkinen ohjaus ja keskustelu. Mukana on fyysinen, psyykkinen, energeettinen, sosiaalinen taso, sekä ympäristö. Haluan painottaa, ettei mikään näistä ole pohjimmiltaan toisistaan erillinen, vaikka eri sanoiksi voimmekin ne luokitella. Ymmärrän tämän kokonaisvaltaisuuden, ja se on lähestymistapani. Haluan tarjota läsnäolevaa tilaa, tukea ja ohjausta traumojen käsittelyyn ja varjotyön prosessiin. Pystyn hyödyntämään omaa kokemustani ja ymmärrystäni, sekä oppimiani menetelmiä.

Kirjoitukseni kumpuavat paljolti omasta kokemuksesta asioiden äärellä, sekä itseni, että muiden ihmisten kanssa työskentelystä, ja kaikesta lukemastani ja kuulemastani. Olen tietoinen esim. dissosiaatiosta, psykoottisista tiloista, uudelleen traumatisoitumisen mahdollisuudesta, ja että näissä asioissa ollaan hyvin herkkien juttujen äärellä. Siksi vastuu on suuri. Olen lukenut kiintymyssuhdemalleista, tunnelukoista, skeemoista, polyvagaalisesta teoriasta ym. Kaikenlaista tietoa, jolla analysoin omia traumoja ja käytösmalleja. Huomasin myös kuinka analysointi ja ajatuksiin keskittyminen oli lopulta vain yksi addiktio ja pakokeino tunteiden tuntemisesta kehollisesti. Ja se, mikä on ollut vapauttavinta, on ollut juuri kehollinen ja täysi kokeminen, ilman että yrittää muuttaa kokemusta tai ratkaista mitään ongelmaa. Energian vapautuminen. Psykoterapia tai mielenterveyspalvelut eivät ole minun kokemuksessani tarpeeksi keskittyneet tällaiseen lähestymistapaan, vaan jääneet liikaa analyysin ja mielen tasolle, joka sekin on toki todella oleellinen ja hyödyllinen osa prosessia. Olen itsekin joutunut opettelemaan uudelleen aikuisena, miten tunnetaan. Ja niin vapauttavaa on ollut luottaa omaan keho-mieleen, sen kykyyn toipua, vaikka todella vaikeitakin kokemuksia on ollut. Luotan siihen viisauteen, joka meissä kaikissa on luonnostaan. Parantajana en paranna ketään toista ihmistä, vaan luon sellaisen tilan, jossa parantumista voi alkaa tapahtua.

Kaikki nämä kokemukset, tiedot, ja seikat huomioon ottaen koen, että en tiedä kaikkea, en voi tietää, eikä kukaan muukaan voi. Lähestymistapoja on monia, ja toimin sillä, minkä itse olen kokenut hyödylliseksi. Olen oppinut omakohtaisesti, sekä onnistumisten kokemusten että kantapään kautta. Tarjoan sen, mitä pystyn, ja ymmärrän vastuuni sekä pyrin olemaan vilpitön ja tunnistamaan sekä heikkouteni että vahvuuteni. Toisen vastuulla on tunnustella, tuntuuko työskentely itselleen sopivalta. Psykologiksi tai terapeutiksi opiskelu on kiinnostanut minua, mutta olen myös kokenut, että haluan lähestyä asioita intuitiivisemmin ja kokonaisvaltaisemmin, vielä syvemmin kuin mielen, analyysin ja tiedon kautta. Psykologiasta tietoa on kertynyt itsenäisesti opiskelemalla. Hierojan ammattitutkinnon opiskelin käytännön syistä, jotta ymmärtäisin anatomiasta, sairauksista ja tekniikoista ym. fyysisistä seikoista tarpeeksi. Olen kehitellyt omaa hoitomenetelmää, terapeuttista hierontaa, jossa hyödynnän mm. hierontatekniikoita, energiahoitoa, psyyken kanssa työskentelyä ja kaikkea sellaista, mikä intuitiivisesti nousee hetkessä. En halua rajoittaa menetelmää tiettyihin tekniikoihin, vaan tärkeintä on läsnäolo ja herkkä kuuntelu, sekä sisäinen ohjaus, mikä tuntuu olevan sillä hetkellä asiakkaan parhaaksi. Motivaationi parantamis- ja auttamistyöhön kumpuaa suoraan sydämestä, sen avautumisen kokemuksesta ja lähimmäisenrakkaudesta käsin, kuin myös intohimoisesta mielenkiinnosta ihmisyyden kaikkia puolia ja elämän mysteeriä kohtaan.

Uskomukset ja Totuus

Totuus ei tarvitse uskojaa uskomaan itseään todeksi ollakseen totta.

Uskomukset ovat uskomuksia, ne ovat ajatuksia, kosepteja, yrityksiä selittää todellisuutta. Uskomukset ja teoriat eivät koskaan ole itse totuus, eikä tätä todellisuutta voi kukaan tietää. Tämä todellisuus on mysteeri. Liian suuri, liian välitön, liian todellinen, jotta se mahtuisi rajoittaviin uskomuksiin, rajallisiin selityksiin tai konsepteihin. Selitykset ovat lopulta abstraktioita, itsessään tyhjiä. Ne ainoastaan yrittävät osoittaa johonkin todelliseen. Mutta liian helposti mieli takertuu selityksiin. Niistä tulee ajatusrakennelmia, “tietoa”, uskomuksia. Luulemme tietävämme, mitä tämä todellisuus on. Ja siinä missä uskomme tietävämme, asemoimme itsemme johonkin asemaan, pidämme kiinni joistakin mielipiteistä ja uskomuksista. “Minä tiedän” tai kuten vanha filosofinen sanonta kuuluu “Ajattelen, siis olen”. Oletko varma? Mistä sinä tiedät?

Tuollainen uskomus ainakin tuntuu turvalliselta. On paljon pelottavampaa astua tuntemattomaan ja olla epävarmuudessa, ilman maaperää jalkojen alla, vapaassa pudotuksessa, takertumatta mihinkään. Jos antaa ajatusten mennä, voi kokea ääretöntä, hahmotonta, ajatonta. Ehkä en tiedäkään? Voisinko katsoa suoraan tätä tietämisen kokemusta? Mistä tietäminen koostuu, nähdä sen siksi mitä se on, pelkiksi ajatuksiksi. Jopa “minä”, joka luulee tietävänsä, on vain ajatus. Ajattelija on ajatus! Ja mitä ajatusten ulkopuolella on…?

Mitä tapahtuu, jos luovun tietämisestä, ja antaudun tietämättömyydelle, tuntemattomalle? Kuka tai mikä silloin olen, kun en ajattele, en “tiedä” kuka olen? Mitä tämä todellisuus on silloin, kun en muodosta siitä yhtäkään mielikuvaa, konseptia, teoriaa, uskomusta tai ajatusta, edes sanaa “todellisuus”? Mikä on tässä, välittömästi, aina tavoitettavissa, todellista, suoraa kokemista? Voinko ohjautua sitä kohti, päästää ajatuksista ja kuvitelmista irti uudelleen ja uudelleen? Ja itseasiassa voin huomata, että suora kokeminen on luonnollinen olotilani, ja ajatusten ja selitysten kommenttiraita kuin taivaalla ohitse lipuvia pilviä tai kaukaista puron solinaa.

Miksi tämä on niin pelottavaa, kuka pelkää tätä, todellisuutta, joka jo on, ja on aina näin ollutkin? Kuka tai mikä lakkaa olemasta, jos se ei niin vimmatusti pidä kiinni uskomuksista ja vedä tietoisuutta ajatusten tarinoihin mukaan? Se, mikä ajatusten mukana lakkaa olemasta, ei kovin todellista ollutkaan. Jos ajattelija lakkaa, erillisyys katoaa, on vain olemista. Ei ketään, jolle tämä tapahtuu.

Oletko valmis päästämään irti uskomuksista, näkemään niiden läpi? Vai haluatko vielä pysyä turvallisella maaperällä, pitää kiinni jostakin, tietää ja uskoa? Takerrutko illuusioon, jotta ei tarvitsisi kohdata tuntemattoman pelkoa, jotta voisit pysyä mukavuusalueellasi? Vai onko totuus ainoana oppaanasi? Kuin musta aukko, joka vetää sinua puoleensa, halusit tai et. Totuus, jota ei voi tietää, mutta joka on aina tässä, niin lähellä, ettet koskaan ole erillinen siitä. Oletko valmis luottamaan?

Todellinen rauha

Todellinen rauha löytyy myös rauhattomuudesta, kun on hyväksynyt sen täysin.

Elämä on täynnä paradokseja. Ja mitä syvempiin kerroksiin mennään, varsinkin ihmismielessä, energioissa ja tunteissa, sitä mystisemmäksi käyvät nämä lainalaisuudet. Ei niitä lopulta voi kognitiivisesti ymmärtää, täytyy vain kokea. Kokemuksellinen ymmärrys onkin yksi suuri tekijä henkisessä prosessissa. Jossain vaiheessa on luovuttava mielen ”tietämisestä”, ja antauduttava tuntemaan.

Usein etsimme mielenrauhaa olosuhteita muokkaamalla. Toivomme, että lomalla saa vihdoin ottaa rauhassa, tai ehkä uusi parisuhde, työ, asuinpaikka tai harrastus toisi jotain kaivattua tyytyväisyyttä elämään. Sateinen ilma harmittaa, ja odotamme auringonpaistetta. ”Sitten kun” tämä tai tuo asia ratkeaa, ehkä sitten olen onnellinen ja rauhassa. Voi olla, että saavutamme kaikki unelmamme, mutta silti sisäisen kokemuksen syövereissä lymyilee rauhattomuus. Tunne siitä, että jotain puuttuisi, jokin olisi vinossa. Missä on tuo täydellisen täyttymyksen tila, miksi se ei tavoita minua, vaikka kaikki on niin hyvin kuin voi olla?
Ehkä olemme odottaneet, että uuden ihmisen kanssa tai uudessa työpaikassa ei olisi niitä samoja vanhoja ongelmia, joihin olemme törmänneet niin monta kertaa. Ei, taas tätä! Onni tuntuu valuvan sormien välistä, kuin hiekka.

Vastaan tulee aina elämän ominaisuus, joka on jatkuva muutos. Mikään olosuhde ei tule pysymään muuttumattomana. Ajatukset, tunteet, tuntemukset, säätilat, asiat, ihmiset, kaikki menevät ja tulevat, ja kuolemakin tulee varmasti. Jos yrittää takertua johonkin asiaan tässä jatkuvassa virtauksessa, se tuottaa kärsimystä. ”Vain muutos on pysyvää”, tuokin kliseinen lause on monesti kuultu, mutta se kolahtaa vasta, kun todella kokemuksellisesti on läsnä tämän tosiasian kanssa. Ajatuksissa olemme niin helposti kiinnittyneitä menneisyyteen ja tulevaisuuteen, muistoihin ja unelmiin. Asioihin, joiden haluaisimme menevän tietyllä tavalla, tai emme ainakaan haluaisi, tai joiden ei olisi mielestämme pitänyt mennä miten ne menivät. Asiat vain ovat! Ainoastaan takertumisemme tuo kärsimyksen kerroksen kaiken päälle, hämärtämään todellisuutta. Sitä mikä on tässä läsnä, joka hetki.

Rauha ei siis löydy ulkoisista olosuhteista tai niistä kiinni pitämisestä, joten on käännettävä katse sisäänpäin. Mikä tämä rauhattomuuden kokemus on, mistä se koostuu? Yleensä haluamisesta ja vastustamisesta. Luokittelemme asiat huonoiksi ja hyviksi, haluttaviksi ja epätoivotuiksi, vedämme ja työnnämme psykologisesti asioita. Jatkuva elämän kontrolloinnin ja optimoinnin tarve tekee sisäistä jännitettä. Mitä jos antaisi olla kaiken niinkuin se on?

Mitä jos voisi antautua kaikenlaisille kokemuksille, ja olla läsnä siinä mitä tapahtuu, oli se sitten huutoitkua, rakastelua tai vaikka tiskaamista? Ettei arvottaisi ja tuomitsisi kokemuksia positiivisiin ja negatiivisiin. Eihän nautintokaan olisi niin hieno juttu ilman kärsmystä. Nautinnon tavoittelun ja kivun välttelyn kehä on loputon, jos siihen lähtee, ja se tuntuu sisäisenä rauhattomuutena. Mitä on olla rauhassa rauhattomuudessakin? Voinko hyväksyä, että se mitä tapahtuu tässä ja nyt, vain tapahtuu? Voinko hyväksyä elämän sellaisenaan, kaikkine väreineen ja makuineen?
Voinko pysähtyä, ja hiljentyä, kääntää tietoisuuteni ulkoisista olosuhteista sisäänpäin? Voisiko se rauha olla jo tässä, pyrkimättä tästä minnekään muualle, edes ajatuksissaan? Tai vaikka ajatukset juoksisivatkin sinne tänne, voiko niidenkin virtauksesta löytää rauhan?

Ytimeen asti

Kasvoista näistä
Näkyy elämän rosoisuus
Paistaa silmistä pohjaton kärsimys
Ja äärettömin rakkaus
Samalla räpäytyksellä

Kämmenissä kovettuneissa
Lempein kosketus
Sulaa kylminkin suojus

Herkintä sisintä ei kaikille paljasteta
Vihan voima usein valjastetaan
Torjumaan ja peittämään

Ankkureiksi, kahleiksi
Kuolleiksi lehdiksi muuttuu
Kerran elinvoimainen ruusu

Piikeillä karkotetut
Verellä vuodatetut
Unohdetut osat

Murentuu kuva
Ja palasista kootaan
Entistä ehompi

Haavat auki revitään
Ytimeen asti astutaan
Paljastutaan

Valaistutaan
Puhtaimmasta valosta
Jonka loisteessa
Ei mikään ole enää piilossa

Vain löytääksemme harhamme
Joista vain muistoja
Varjoja olemattomia
Ihmetyksissämme katselemme

Huojuva torni

Individuaali
Mikä aasi
Shaali yllään
Kiertelee
Etsii, välttelee

Jokin hukassa?
Ootko pulassa?
Ei oo kaikki muumit talossa?
Lunta pulkassa?
Pysytkö kelkassa?
Osoitatko mieltä mellakassa?

Kaikki vastaan kaikkea
Vastakkain asetellaan
Kaksinaisuus luodaan
Kädenkäänteessä
Helvetin tulen väänteessä

Narrin tarina
Sielun syöverit
Ja saranoiden narina
Natisee ne paikoiltaan
Koko torni hajoitetaan
Maan tasalle ja taas rakennetaan

Oliko se unta vaan?
Ehkei koko tornia ollutkaan?

Pitele varoen

Rakastan rikki puhki poikki
Sydämeni halki ja pinoon
Oon kai kasvanut vinoon
Mut kyllä se vielä toimii

Poimii signaaleja
Aukoo ovia
Rautakangella ei sitä kangeta
Auta armias jos kirouksen langetan!

Ja ikuiseen säppiin suljen sydämen
Auki sitä rakasta en
Kunnes turvan tunne palaa
Ja poroksi palaa mennyt karma

Voi armas!
Sut sulatan suudelmilla
Hehkuvilla terälehdillä
Hopeisella tarjottimella tarjoan sen

Pitele varoen!
Kuin kukkaa kämmenellä
Tai lennän tieheni
Ja vien sydämeni

Vain lempeys sen voi avata
Ja mitään ei silloin enää salata