Olen hieroja, energia- ja äänihoitaja, henkinen ohjaaja, taiteilija ja tapahtumajärjestäjä. Toteutan erilaisia hoitoja ja työpajoja, sekä tapahtumakoristelua. Olen tehnyt nuoresta asti kuvataidetta, musiikkia ja runoja, ja rakastan tanssia. Valmistuin hierojaksi Gradialta 2023, aiempi tutkinto on median ja kulttuurin alalta 2014, Medianomi (AMK). Olen toiminut useissa kulttuuriin ja hyvinvointiin liittyvissä yhdistyksissä, nykyisessä kotikaupungissani Jyväskylässä mm. Mahdollistuu ry. Tällä hetkellä työskentelen Osuuskunta Hyvinvoinnin Keskus Mandalassa, ja kuulun taiteilijakollektiivi Ihme Kulttiin. Lisäksi teen keikkatöitä henkilökohtaisena avustajana Mehiläisellä.
Olen usein kokenut vaikeuksia sopeutua yhteiskuntaan ja jäykkiin sosiaalisiin normeihin, nähnyt maailmanlaajuisesti ihmisten toiminnassa paljon ongelmia, ja kyseenalaistanut järjestelmiä ja opetuksia, joita minulle on pienestä pitäen yritetty ojentaa valmiina totuuksina. Herkkänä ihmisenä olen kokenut yksinäisyyttä suurien tunteiden, kokemusten ja ajatusten kanssa. Olen kasvanut ympäristöissä, joissa aito läsnäolo ja kohtaaminen on harvinaista. Olen sisäistänyt tunnelukkoja, ajatus- ja käytösmalleja, selviytymismekanismeja, joiden avulla olen yrittänyt pärjätä, kunnes kärsimys on kasvanut liian suureksi. Arjen suorittaminen, maallisten saavutusten tavoittelu ja valmista kaavaa myöten elämässä eteneminen on tuntunut tyhjältä ja merkityksettömältä. Olen kokenut syvää rakkaudettomuutta ja kärsimystä. Se on kuitenkin ajanut minut kohti itsetutkiskelua ja kärsimyksen juurien löytämistä.
Kärsimyksellä todellakin on paikkansa, sillä se voi herättää tietoisuuden. Tietoisuus on herännyt rajallisen identiteetin harhasta, kulkenut läpi sielun pimeän yön ja sukeltanut syvälle ylisukupolvisiin traumoihin. Olen tuntenut ihmisyyden tunnekirjon läpi, enkä pelkää enää tuntea. Olen taistellut, luovuttanut, antautunut ja hypännyt tuntemattomaan. Vaikka olen pelännyt kuollakseni, olen kohdannut itsessäni pohjattoman rakkauden, ajattoman ikuisuuden, kaikkeuden ja tyhjyyden. Tästä kokemisesta ja ymmärryksestä kasvaa voima kannatella ja lohduttaa toisia. Omalla matkallani minulle tutuiksi tulleita työkaluja ovat: TRE (Tension and trauma release exercise), tantra, jooga, meditaatio ja mietiskely, itsereflektio mm. psykologian, henkisen kirjallisuuden ja tarotkorttien avulla, luova kirjoittaminen, hoitava laulu ja rummutus, intuitiivinen tanssi ja liike, hengitysharjoitukset.
Minua inspiroi todellisuuden ihmettely ja sen kaikenlaisten puolien ilmentäminen hetkessä tapahtuvassa flow-tilassa. Autenttisuus ja totuus ovat oppainani. Mikään ajatus tai teoria ei voi vangita tätä todellisuutta. Olen huomannut, että läsnäolo ja siitä kumpuava toiminta voi auttaa muitakin pääsemään yhteyteen itsensä ja kaiken kanssa. Jos jotain voin tehdä tässä maailmassa, se on kärsimyksen vähentäminen ja rakkauden välittäminen. Shamanistinen parantajan polku ilmestyi minulle, en sitä itse valinnut.
Hoitajana pyrin kokonaisvaltaiseen keho-mielen huomioimiseen, ja toimin intuitiivisesti asiakkaan parhaaksi. Suuri kiinnostuksen kohteeni on traumat eli käsittelemättömät tunteet, ja niistä johtuvat fyysiset ja psyykkiset ongelmat, sekä haitalliset ajatus- ja käytösmallit. Osaamisalaani on kehollisen ja energeettisen hoitamisen ja ohjauksen avulla luoda tila, jossa tunteet ja energiat pääsevät virtaamaan luonnollisesti. Koen, että kehomme on viisas, ja osaa parantaa itseään, kun sille antaa mahdollisuuden. Usein kärsimys on osa identitettiämme, ja siksi siitä voi olla vaikea luopua. Jotkut tunteet ovat niin suuria, että niitä on pelottavaa kohdata, mutta sitä ei tarvitse tehdä yksin. Vaikka vaikeat tunteet, kipu, sairaudet ja kuolema ovat väistämättömiä asioita elämässä, on mahdollista elää rauhassa myös ne hyväksyen, ja turhista kärsimyksen kerroksista vapautuen. Olemme paljon enemmän kuin rajallinen identiteettimme, mielemme tai kehomme.
Vapautta on joka hetki tämä, mikä tapahtuu, todellisen luontonsa ymmärtäminen ja sille antautuminen.
– Roosa Okano 10.3.2025
Tutkinnot
Hieronnan Ammattitutkinto
2023 Jyväskylän Koulutuskuntayhtymä Gradia
Medianomi
2014 Lapin Ammattikorkeakoulu
Ylioppilas
2010 Kajaanin Lukio, kuvataidelinja
Muu koulutus ja kurssiopinnot
Mikao Usui Shiki Ryohon Reikin 1-taso
2025 Hertta Holopainen, Reiki Master
Johdatus tantrisiin hoitoihin
2024 Maria Rosa ja Janne Passiniemi
Tanssin laajan oppimäärän perusopinnot ja erikoiskoulutusryhmä
2000-2010 Kajaanin Tanssi
Nuortenryhmänohjaaja perus- ja jatkokoulutus
2009 Seta ry
Klassisen kitaran perusopintoja
2002-2008 Kainuun Musiikkiopisto
Nuorten viestintäleiri, osallistujana ja myöhemmin ohjaajana
2001-2006 Kainuun kesäyliopisto
Nuorisotyön avustajakoulutus
2005 Kajaanin seurakunta
Kuvataideopintoja
2003-2004 Kaukametsän opisto
1995-2003 Kajaanin kuvataidekoulu
1998, 1999, 2001 Kuvataideleiri, Kainulan Nuoret ry
Pianonsoiton perusopintoja
1996-1997 Kajaanin Musiikkikoulu Kamu