Traumat ja varjotyö

Trauma on käsittelemätöntä, keho-mieli-systeemiin jäänyttä tunne-energiaa, joka ilmenee mm. kehollisina tuntemuksina, tunteina, hermostollisena reaktiona, toistuvina ajatuksina, uskomuksina, muistoina, käytösmalleina, addiktioina, selviytymismekanismeina. Trauma voi triggeröityä esille tietyissä tilanteissa, jotka muistuttavat siitä.

Trauma ei ole pelkästään yksittäisen järkyttävän tapahtuman, kuten onnettomuuden tai koetun väkivaltatilanteen seurausta. Trauma voi syntyä pienistäkin asioista tai toistuvan vaille jäämisen kokemuksen seurauksena. Toisaalta, vaikeistakaan kokemuksista ei välttämättä jää traumaa, jos kokemukseen liittyvät tunteet saadaan tunnettua, käsiteltyä ja purettua turvallisessa ympäristössä. Trauma syntyy siis siitä, kun jokin tunnekokemus on ollut liian suuri ja vaikea käsiteltäväksi, minkä takia se on jouduttu torjumaan pois tietoisuudesta. Kaikilla ihmisillä on jonkinasteisia käsittelemättä jääneitä tunteita. En ole tavannut yhtäkään ihmisitä, tai edes kuullut sellaisesta, jolla ei olisi ollenkaan traumoja. Asiasta ei tarvitse siis tehdä suurta mörköä, vaan siihen voi suhtautua aivan tavallisena, ihmisyyteen ja elämään kuuluvana seikkana. Asiaa ei tarvitse myöskään piilotella tai hävetä, vaan kaikilla on mahdollisuus kohdata se, ja vapautua sen haitallisista vaikutuksista.

Lapsuudessa traumoja syntyy helposti, koska aivomme eivät ole vielä niin kehittyneitä, että osaisimme yksin käsitellä tunteita turvallisesti. Tunnekokemukset voivat tuntua voimakkailta ja pelottavilta. Meillä ei välttämättä ole suurien tunteiden keskellä ketään turvallista, rakkaudellisesti läsnäolevaa aikuista tukena ja kohtaamassa tunteita kanssamme. Tällöin saatamme alkaa työntää tunteita tajunnasta alitajuntaan, ja käyttää monenlaisia selviytymismekanismeja ja defenssejä, jotta pärjäisimme ja pysyisimme toimintakykyisenä arjessa. Peilaamme aikuisilta heidän kykyään olla läsnä omille tunteilleen, ja usein aikuisetkaan eivät sitä täysin osaa, koska hekin ovat oppineet tukahduttamaan, välttelemään ja projisoimaan tunteitaan. Keho-mieli on viisas, ja defensseilläkin on paikkansa, mutta myöhemmin elämässä ne saattavat alkaa kääntyä itseämme ja muita vastaan. Traumat voivat aiheuttaa voimakkaita reaktioita, esimerkiksi yhtäkkistä selittämätöntä surua, pelkoa tai vihaa tietyissä tilanteissa, taistele-pakene-reaktioita ja lamaantumista. Ihminen saattaa ikäänkuin menettää hallinnan ja reagoida haitallisilla tavoilla toisia ihmisiä tai itseään kohtaan. Opittujen defenssimekanismien, reaktioiden ja haitallisen käyttäytymisen seurauksena trauma voi siirtyä sukupolvelta toiselle. On myös tutkittu, että äidin ja isän stressi voi vaikuttaa raskauden aikana, ja löydetty viitteitä jopa siitä, että vanhempien varhaislapsuuden aikainen stressi voisi siirtyä geneettisesti ja vaikuttaa sikiön kehitykseen. Tällöin puhutaan ylisukupolvisista traumoista. On myös kansallisia traumoja, ja esimerkiksi sotien vaikutukset kantavat pitkälle.

Piilevään traumaan voi liittyä kärsimyksen kierre, itsetuhoisuutta, ihmissuhdeongelmia, paheneva addiktio, huonot elämäntavat ja sairastuminen, vaikeudet työelämässä, mielenterveysongelmat, jatkuva masennus, ahdistus ja väsymys tai ylivirttyneisyys ja uniongelmat. Hyvin monien psyykkisten ja fyysisten ongelmien taustalla on siis traumoja. Traumat haluavat tulla kohdatuiksi, ja ne usein saavatkin ihmisen käyttäytymään kaavamaisesti ja toistamaan tiettyjä malleja elämässään, jotka nostavat vaikeita tunnekokemuksia uudelleen ja uudelleen. Nämä mallit voivat olla alitajuisia, kunnes niitä alkaa tunnistaa, ja huomata, milloin reagoi voimakkaasti, tai mitkä teemat ja tilanteet omassa elämässä toistuvat. Traumatunne voi tajuntaan noustessaan sisältää voimaksta kehollista tuntemusta ja kipua, ajatuksia ja mielikuvia, sekä muistoja, jopa valokuvantarkkoja. Joskus taas se voi olla jatkuvana olotilana häilyvää epämääräistä tunnetta, jota on vaikea edes nimetä, ja joka ei sisällä ollenkaan muistikuvia. Kenties jotkut tunteet ovat tapahtuessaan olleet niin varhaisia, että keho muistaa ne, vaikkei mieli olekaan vielä pystynyt tallentamaan muistikuvia. Traumatisoituneille ihmisille kokemusten, tunteiden ja identiteettien pirstaloituminen on myös tavallista, kun osa omasta kokemuksesta on jouduttu torjumaan. Ihmisen identiteetti voi myös rakentua traumojen ympärille. Traumat vaikuttavat läpi elämän ja siirtyvät edelleen omille lapsille, jos niitä ei itse kohtaa ja pura systeemistään.

Terapiassa käsitellään traumoja ja puhutaan niistä, mutta vielä tärkeämpää on tuntea tuntematta jääneet tunteet. Todellista parantumista alkaa tapahtua, kun tunnekokemukset koetaan kehollisesti läpi, rakkaudellisen läsnäolon, hyväksynnän ja myötätunnon kanssa. Tunteisiin, kokemuksiin ja identiteettiin liittyvien uskomusten läpi täytyy myös nähdä, jotta niiden voima lakkaisi vaikuttamasta. Varjotyöksi kutsutaan tätä työskentelyä, jossa kohdataan alitajunnasta tajuntaan nousevia osia itsestä, varjoja, jotka ovat olleet piilossa ja vääristäneet kokemustamme. Varjot saattavat olla identiteettejä, käytösmalleja ja tunteita, joita on vaikea kohdata. Pintaan voi tulla syvää syyllisyyttä, häpeää, inhoa, vihaa, surua ja pelkoa. Saatamme joutua katsomaan itseämme silmästä silmään, ja nähdä, kuinka itse olemme osallisina kärsimykseen. Tietoiseksi tuleminen omista varjoistaan on kuitenkin parasta, mitä voi tehdä, vaikka se sattuukin. Jos varjot ovat tiedostamattomia, ne kuitenkin vaikuttavat jatkuvasti alitajuisesti, ja voivat olla todella vaarallisiakin tuhovoimassaan, kun käyttäydymme niiden ohjaamina. Ihminen, joka on tehnyt varjotyötä, ja kohdannut oman pimeytensä, ei projisoi sitä ulkopuolelleen. Hän ymmärtää sen luonteen, on hyväksynyt kaikki osat itsessään. Ihminen tiedostaa pimeytensä, eikä siksi ole enää sen vallassa, vaan vapaa siitä.

Varjotyön tekeminen ei vaadi välttämättä kuin pysähtymistä, ja hiljentymistä itsensä äärelle. Kun karsii kaikenlaiset ärsykkeet pois, istuu hiljaa meditaatiossa, alkaa pintaan nousta kaikkea sitä, mikä on pysynyt pois tietoisuudesta jatkuvan muihin asioihin keskittymisen, ärsyketulvan ja harhautuksen takia. Mielen defenssimekanismit saattavat kuitenkin olla niin voimakkaita, ja tunteita on saatettu paeta ja sivuuttaa niin kauan, että pysähtyminen ja tunteiden kohtaaminen voi tuntua lähes mahdottomalta. Onneksi tähän on avuksi monia vaihtoehtoja, eikä yksin tarvitse jäädä. Monet käyvät retriiteillä ja paikoissa, joissa hiljentyminen on helpompaa. Usein hiljentymiselle ja varjotyölle luotu tila, ja toisten ihmisten tuki auttaa prosessissa. Terapiassa voi tapahtua samaa, mutta olen itse huomannut, että sen tueksi kannattaa myös hyödyntää menetelmiä, jotka pureutuvat vielä syvemmin alitajunnan kanssa työskentelyyn ja suoraan keholliseen tuntemiseen. Menetelmiä, joita itse olen hyödyntänyt omassa prosessissani, on mm. TRE (trauma release exercise), tantra, meditaatio, jooga, hengitysharjoitukset, intuitiivinen liike, laulu ja rummutus, itsereflektio ja mietiskely, luova kirjoittaminen, psykedeelit jne.

Traumojen käsittelyssä tärkeintä on aluksi turvan luominen, jotta kunnollista parantumista voisi tapahtua. Hermostolle voi myös olla raskasta kohdata paljon kerralla, joten voi opetella myös säätelykeinoja, palautumista ja maadoittumista, ettei uppoa liian syvälle. Ihmisen keho-mieli on kuitenkin viisas, ja kykenee parantamaan itseään, kun sille antaa tilaa, ja se käsittelee sen verran kun kykenee hetkessä. Monilla traumat ovat tulleet kokemuksista, joissa ihmissuhteissa toistuvasti luottamus, turva ja autenttisuus on jollain tapaa rikottu tai kadotettu, ja siksi olennaista työskentelyssä on näihin asioihin keskittyminen. On tärkeää, että terapeutti, kumppani, tai kuka hyvänsä ihminen, joka on tukena prosessissa, pitää itsensä läsnäolevana, tasapainossa ja maadoittuneena, eli luottamuksen arvoisena hetkestä hetkeen.

Työskentely ihmisten kanssa on aina kokonaisvaltaista, oli kyseessä sitten hierontahoito tai henkinen ohjaus ja keskustelu. Mukana on fyysinen, psyykkinen, energeettinen, sosiaalinen taso, sekä ympäristö. Haluan painottaa, ettei mikään näistä ole pohjimmiltaan toisistaan erillinen, vaikka eri sanoiksi voimmekin ne luokitella. Ymmärrän tämän kokonaisvaltaisuuden, ja se on lähestymistapani. Haluan tarjota läsnäolevaa tilaa, tukea ja ohjausta traumojen käsittelyyn ja varjotyön prosessiin. Pystyn hyödyntämään omaa kokemustani ja ymmärrystäni, sekä oppimiani menetelmiä.

Kirjoitukseni kumpuavat paljolti omasta kokemuksesta asioiden äärellä, sekä itseni, että muiden ihmisten kanssa työskentelystä, ja kaikesta lukemastani ja kuulemastani. Olen tietoinen esim. dissosiaatiosta, psykoottisista tiloista, uudelleen traumatisoitumisen mahdollisuudesta, ja että näissä asioissa ollaan hyvin herkkien juttujen äärellä. Siksi vastuu on suuri. Olen lukenut kiintymyssuhdemalleista, tunnelukoista, skeemoista, polyvagaalisesta teoriasta ym. Kaikenlaista tietoa, jolla analysoin omia traumoja ja käytösmalleja. Huomasin myös kuinka analysointi ja ajatuksiin keskittyminen oli lopulta vain yksi addiktio ja pakokeino tunteiden tuntemisesta kehollisesti. Ja se, mikä on ollut vapauttavinta, on ollut juuri kehollinen ja täysi kokeminen, ilman että yrittää muuttaa kokemusta tai ratkaista mitään ongelmaa. Energian vapautuminen. Psykoterapia tai mielenterveyspalvelut eivät ole minun kokemuksessani tarpeeksi keskittyneet tällaiseen lähestymistapaan, vaan jääneet liikaa analyysin ja mielen tasolle, joka sekin on toki todella oleellinen ja hyödyllinen osa prosessia. Olen itsekin joutunut opettelemaan uudelleen aikuisena, miten tunnetaan. Ja niin vapauttavaa on ollut luottaa omaan keho-mieleen, sen kykyyn toipua, vaikka todella vaikeitakin kokemuksia on ollut. Luotan siihen viisauteen, joka meissä kaikissa on luonnostaan. Parantajana en paranna ketään toista ihmistä, vaan luon sellaisen tilan, jossa parantumista voi alkaa tapahtua.

Kaikki nämä kokemukset, tiedot, ja seikat huomioon ottaen koen, että en tiedä kaikkea, en voi tietää, eikä kukaan muukaan voi. Lähestymistapoja on monia, ja toimin sillä, minkä itse olen kokenut hyödylliseksi. Olen oppinut omakohtaisesti, sekä onnistumisten kokemusten että kantapään kautta. Tarjoan sen, mitä pystyn, ja ymmärrän vastuuni sekä pyrin olemaan vilpitön ja tunnistamaan sekä heikkouteni että vahvuuteni. Toisen vastuulla on tunnustella, tuntuuko työskentely itselleen sopivalta. Psykologiksi tai terapeutiksi opiskelu on kiinnostanut minua, mutta olen myös kokenut, että haluan lähestyä asioita intuitiivisemmin ja kokonaisvaltaisemmin, vielä syvemmin kuin mielen, analyysin ja tiedon kautta. Psykologiasta tietoa on kertynyt itsenäisesti opiskelemalla. Hierojan ammattitutkinnon opiskelin käytännön syistä, jotta ymmärtäisin anatomiasta, sairauksista ja tekniikoista ym. fyysisistä seikoista tarpeeksi. Olen kehitellyt omaa hoitomenetelmää, terapeuttista hierontaa, jossa hyödynnän mm. hierontatekniikoita, energiahoitoa, psyyken kanssa työskentelyä ja kaikkea sellaista, mikä intuitiivisesti nousee hetkessä. En halua rajoittaa menetelmää tiettyihin tekniikoihin, vaan tärkeintä on läsnäolo ja herkkä kuuntelu, sekä sisäinen ohjaus, mikä tuntuu olevan sillä hetkellä asiakkaan parhaaksi. Motivaationi parantamis- ja auttamistyöhön kumpuaa suoraan sydämestä, sen avautumisen kokemuksesta ja lähimmäisenrakkaudesta käsin, kuin myös intohimoisesta mielenkiinnosta ihmisyyden kaikkia puolia ja elämän mysteeriä kohtaan.